LAULUNTUTKIMUS NYT!
Online-seminaari pe 9.10.2020 klo 10.00-16.15
Anne Tarvainen
Vokaalinen piiloutuminen: Kuurojen ja laulutaidottomien laulunharrastajien selviytymisstrategia laulamisen sosiaalisissa tilanteissa
Laulaminen on vahvasti sosiaalista toimintaa ja sen avulla luodaan yhteenkuuluvuutta (Phelan 2017). Mutta entä, jos oma lauluääni ei täytäkään laulukulttuurin esteettisiä ääni-ihanteita? Kuurot ja laulutaidottomiksi itsensä mieltävät laulajat kohtaavat usein erilaisia ekskluusion käytäntöjä länsimaisessa populaarimusiikin kulttuurissa. Heitä saatetaan kehottaa olemaan laulamatta tai “laulamaan vain yksin suihkussa.” Laulaminen on kuitenkin ihmisyyteen kuuluvaa, elämän merkityksellisyyttä lisäävää toimintaa. Sen tulisi olla kaikkien oikeus nimenomaan sosiaalisena, ihmisiä yhteen liittävänä ja yksilöiden paikkaa yhteisössä vahvistavana toimintana.
Aineistona tämän esitelmän tarkastelussa ovat internet-kyselyaineistot tutkimusprojektistani “Laulamisen tuntu: esteettinen kehotietoisuus kuurojen, laulutaidottomien ja ääniongelmaisten vokaalisissa kokemuksissa.” Kyselyn vastauksissa laulunharrastajat kirjoittavat omin sanoin siitä, miksi he haluavat olla mukana laulamisen sosiaalisessa toiminnassa ja millä tavoin he piilottavat omiaa vokaalista riittämättömyyttään näissä tilanteissa. Tämä voi tapahtua omaa ääntä piilotellen, esimerkiksi kuorossa äänettömästi laulaen. Kutsun tätä toimintaa vokaaliseksi piiloutumiseksi. Tuon esille, millaisia tunteita ja kehollisia kokemuksia tähän vokaaliseen piiloutumiseen liittyy ja millaisia erilaisia keinoja laulajat käyttävät piilottaakseen äänensä.
Tarkastelen tätä ilmiötä käsitteiden äänellinen häpeä (Schei & Schei 2017; Seesjärvi 2013, 2017), negatiivinen musiikillinen identiteetti (Bilalovic Kulset & Halle 2020), ja laulullinen yhteenkuuluvuus (Phelan 2017) valossa. Kytken tarkastelun myös huulisynkkausta käsittelevään tutkimukseen (Langley 2006; Snell 2020) tuoden esille tällaisen häpeään kytkeytyvän huulisynkkauksen erityispiirteitä.
